|
| Elämänpuu |
|
Kulttuurissa, jossa lähes kaikki tehtiin omin käsin, myös naisten käsityötaito oli arvostettua. Äidit opettivat tyttäriään, ja nämä alkoivat jo nuorena, 10 - 12-vuotiaina, valmistaa ja koota kapioitaan, joista käspaikat muodostivat tärkeän osan. Alkuaan ja varsinkin maaseudulla tytön kuului tehdä kaikki itse, joten myötäjäisten valmistamiseen kului vuosia, vaikka lopullinen työ tehtiinkin häiden edellä. Ompelutöitä kokoonnuttiin tekemään myös yhdessä muiden tyttöjen kanssa. Tavallisesti kapioihin kuului 30 - 40 käspaikkaa, mutta vauraan talon tyttärellä saattoi olla niitä 60 kappaletta. Kun vaatimukset käspaikkojen laatuun ja lukumäärään nähden kasvoivat, oli niitä teetätettävä ammattilaisilla tai muilla suvun naisilla. Joissakin kylissä oli työtupia, joiden tuotteista osa riitti myyntiinkin. Myös luostareissa tehtyjä käspaikkoja saatettiin hankkia. 1800-luvun lopulla oli Karjalassakin jo ammattikirjojia. Näiltä ostettiin esimerkiksi vaativimpia revinnäistöitä, joita kaikki eivät osanneet itse tehdä. Suurin osa kapioihin kuuluvista käspaikoista annettiin pois lahjoina, mutta suuritöisimmät ja juhlamenoissa itseensä pyhyyttä ja parannusvoimaa keränneet kulkivat perintönä äidiltä tyttärelle. Niitä arvostettiin enemmän kuin uusia, vaikka uudet olisivatkin olleet ulkonäöltään hienompia. Koska käspaikat oli tarkoitus antaa eteenpäin, niitä ei nimikoitu. Vasta 1900-luvulla, kun niiden perinteinen käyttö hävisi, ompelivat naiset nimikirjaimensa hallussaan oleviin käspaikkoihin, myös vanhoihin perintönä tai lahjana saatuihin. |
||